tiistai 26. elokuuta 2014

School begins

Koulu on lähteny hyvin liikeelle ja oon ihan täpinöissäni kaikesta tästä. Kouluruoka on hyvää, namnam. Saan nykyään kasvisruoan koulussa. Pari fotoa ruoista luvassa.




















On ollu ihan jees, vähän suolatonta kyllä. Mut voittaa kyllä normisafkan. :)
Olin heittämässä keikkaa myös mummon kanssa ja taas parin viikon päästä on uusi keikka luvassa! Sain ainakin toisen työpaikan StaffPointilta ja huomenna saan tietää sainko töitä Bravuriasta Narinkkatorilla. Sitä odotellessa. Ei ole kerennyt yhtään kokkailla kun joka päivä on ollu ihan menossa aamusta iltaan/nukkunu, mutta eiköhän se tästä taas ala.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ihana tomaattikeitto

Tein aivan ihanaa tomaattikeittoa alkuviikosta. Just sopivan suolaista, makeaa, hapanta ja kaikkea.

Tomaattikeitto


10kpl tomaatteja
5dl tomaattimehua
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
puolikas kesäkurpitsa
puolikas paprika
100g herkkusieniä
suolaa
mustapippuria
oreganoa
valkopippuria

Pilko kaikki sopivan kokoisiksi palasiksi. Tämä kuitenkin soseutetaan, eli ei tarvitse olla hienoa ja nättiä haketta. Kuullota kasviksia hetki, mausta hieman suolalla ja lisää tomaattimehu. Anna hautua, kunnes kaikki kasvikset ovat pehmoisia ja soseuta. Mausta oman makusi mukaan ja tarjoa esim. ciabattan/muun vaalean leivän kera, on ihan superia!

-

Hurstin jakelut alkoi taas, tässäpä perjantain saaliit:


Lisäksi saatiin Pelastusarmeijalta taas parit kassit ruokaa ja nyt on jääkaappi aivan liian täynnä.


Kasvissyöntiä olen harrastanut nyt ihan aktiivisesti jo reilun kuukauden ja kouluun aion myös näin ilmoittaa, jotta siellä saan kasvisruoan ruokalassa. Itselläni koulu alkaa vasta 26. päivä, mutta menen huomenna jo vastaanottamaan pienet ykköset koululle. ♥

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pannukakku mantelimaidosta

Noniin, vihdoin pääsin kiireiltäni tännekin taas. Uuden lapset kotiutui eilen ja vieläkään ei olla keksitty nimiä. Työt on lähtenyt hyvin käyntiin ja onhan sitä siellä jo tullut vietettyä aika paljonkin aikaa, eli palkkaa tulee!

Tavarantoimittajalla oli yksi päivä mukana yli jääneitä mantelimaitoja ja rakastuin sen makuun. Pöpö oli reissussa koko viikonlopun, joten pystyin leipomaan siitä pannukakun, kun en itse ole pähkinäallerginen. Tuli muuten aivan ihana.

Pannukakku mantelimaidosta


5dl mantelimaitoa
3dl jauhoja
2 kananmunaa
1dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
50g voisulaa ja voikonokareita päälle.

Vatkaa munat yksitellen maidon joukkoon. Lisää jauhot ja leivinjauhe koko ajan sekoittaen, kunnes taikinasta tulee tasaista. Sekoita pienessä kulhossa sokeri, suola ja vaniljasokeri  ja lisää taikinaan. Anna turvota huoneenlämmössä hetki.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja kaada voisula pellille. Levitä taikina voisulan päälle ja tiputtele voinokareita ympäriinsä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20-25min tai kunnes pannukakku on kauniin kullanruskea!

-

Oli muuten älyttömän ihanaa ja rapeat reunat ja ah. Jos olisi vielä ollut vaniljajäätelöä...

Loppuun kuva uusista tulokkaista!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Piu's not dead

Nyt on kyllä ollut niin paljon härdelliä, ettei mitenkään oo kerennyt kummempia ruokia laitella tai blogia päivitellä. Piu nimittäin osoittautuikin pojaksi ja lapset piti erottaa. Sunnuntaina haen niille uudet kaverit, eli kohta meillä asuu täällä neljä hamsteria! Pari päivää on kuumeisesti koitettu etsiä kunnon asumusta halvalla ja tarvikkeita.

Sain myös duunia lokakuun alkuun asti! Korttelin päässä pikkuisessa keittiössä vastaan torille yhteen kojuun menevistä leivistä ja muista tuotteista aamu viidestä eteenpäin. On ainakin näin kolmen vuoron jälkeen tuntunut mukavalle, saa tosin nähdä sitten kun sinne jää yksin tekemään kaiken ja aikaa on vain 4h. Mutta työ, joka liittyy omaan alaan ja saa olla itse vastuussa omista tekemisistään ja rauhassa. Ihan kivaa vaihtelua noihin kassahommiin. :)

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Täyteläinen sienikeitto

Simppeli ja halpa keitto luvassa. Tätä voi muunnella aivan makunsa mukaan niin mausteilla kuin pohjan kasviksillakin. Meillä oli varaa ostaa vain maitoa, joten todella yksinkertainen (mutta nams herkullinen silti) pohja tuli.

Kuvia ei vieläkään saatavilla, pahoittelen.

Täyteläinen sienikeitto

200g herkku- tai muita sieniä
1 iso sipuli
5rkl voita
5rkl vehnäjauhoja
8dl maitoa
50g juustoa
2rkl Pecorino -juustoa
suolaa, valko- ja mustapippuria

Hienonna sipuli ja pilko sienet näteiksi paloiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sienet, anna paistua ja sekoita vehnäjauhot joukkoon. Mausta teelusikallisella suolaa ja pippuria tässä vaiheessa.

Kun seos on paistunut n. minuutin verran, kaada maito joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Anna keiton saavuttaa kiehumispiste ja käännä sitten pienemmälle, noin keskilämmölle. Hauduta puolisen tuntia.

Kun keitto alkaa saostua, lisää juustot ja mausta. Voit jättää keiton tällaiseksi tai hienontaa sen vielä sauvasekoittimella tai yleiskoneella.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kasvislasagne

Puhelimen näyttö hajosi. Lopullisesti. Oon aika tunari, mutta kyllä sen korjautettua tietty saa. :) Mutta tämä tekninen ongelma siis tarkoittaa, etten välttämättä saa kuvia kaikista ruoista ja nytkin tämänpäiväisestä reseptista en saa sitä siirrettyä koneelle. Eipä toisaalta lasagnesta mitään nättejä kuvia saakaan...

Kasvislasagne

lasagnelevyjä
juustoraastetta

Tomaattikastike
l pieni paprika
1 pieni kesäkurpitsa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
100g herkkusieniä
8rkl soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
1 jalopeno
2tlk tomaattimurskaa
suolaa, valkopippuria, cayennepippuria

Juustokastike
5rkl voita
6rkl vehnäjauhoja
9dl maitoa
200g juustoraastetta
suolaa, valkopippuria
(muskottipähkinää)

Valmista tomaattikastike pilkkomalla kaikki mieleiseksesi silpuksi. Kuumenna pannu ja paista sipuleita hetki. Lisää herkkusienet ja valkosipulit. Mausta hieman suolalalla. Lisää paprika ja viimeiseksi kesäkurpitsa, kuullota hetki ja lisää tomaattimurska. Heitä sekaan jalopeno, soijarouhe ja mausteet ja anna hautua puolisen tuntia. Lisää tarvittaessa hieman vettä, sillä soijarouhe imaisee nesteet itseensä. Suolaa ei kannata laittaa tässä vaiheessa liikaa, sillä kastikkeen keittyessä kasaan suolakin alkaa maistua enemmän!

Juustokastike valmistuu sulattamalla ensin voin kattilassa ja lisäämällä vehnäjauhot. Paista vehnäjauhoja hetki kuitenkin niin, että ne eivät mielellään tummu hirveästi. Lisää maito ja vispaa vispilällä tasaiseksi, juustokastike paakkuuntuu helposti!

Kun kastike alkaa suurustua, lisää juustoraaste ja mausta mielesti mukaan.

Aloita lasagnen kokoaminen. Levitä pieni kerros tomaattikastiketta pohjalle (yksi pienikin kauhallinen riittää varsin hyvin tähän) ja lado ensimmäinen kerros lasagnelevyjä päälle. Levitä noin kolmasosa tomaattikastikkeesta peittämään levyt ja kolmasosa juustokastiketta taas tomaattikastikkeen päälle ja uudet lasagnelevyt.

Toista tätä, kunnes kastikkeet loppuvat, eli kolme kertaa. Viimeisessä kerroksessa jätä juustokastike laittamatta suoraan tomaattikastikkeen päälle ja lisää siihen vielä muutama lasagnelevy. Kaada sitten kaikki juustokastike levyjen päälle ja ripottele vielä juustoraastetta pintaan. Näin lasagnen kuoresta tulee ihana ja rapea!

Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, mutta pidä lasagnen pintaa koko ajan silmällä, ettei juusto tummu liikaa. Paiston loppuvaiheessa lasagnen päälle voi laittaa folion suojaamaan palamiselta.

-

Ja hyvää muuten oli. Juuri sopivan tulista ja ah, niin ihanaa. Ei todellakaan huomannut eroa lihaisaan versioon (paitsi että tämä oli parempaa). Tiedänpä ainakin mitä tarjoan joskus lapsille. :) Täytyy tosiaan alkaa käyttää tuota soijarouhetta enemmänkin.

Hursipäivityksiä ei ole nyt tullut, sillä Hursti lomailee kesän! Elokuussa taas uudestaan sitten.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Täytetyt paprikat

Täytetyt paprikat


2 paprikaa
4dl keitettyä täysjyväriisiä
puolikas kesäkurpitsa
4 valkosipulinkynttä
50g herkkusieniä
suolaa
valkopippuria
cayennepippuria
paprikajauhetta
Pecorino -juustoa päälle

Puolita ja siisti paprikat, eli kaikki siemenet ja vihreä kanta pois. Keitä riisi ja pilko muut ainekset pieniksi suikaleiksi. Kuullota sieniä pannulla, lisää kesäkurpitsat ja valkosipulit. Kaada vihannesmix riisin sekaan ja mausta.

Täytä paprikat niin täyteen kuin saat ja kuorruta juustolla. Kääri paprika folioon siten, että vain juusto jää ilman suojaa. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20min.

-

Kohta pääsen testailemaan miten soijarouhe käyttäytyy ruoassa! Toivottavasti tulee syötävää, niin ei tarvitse heittää hukkaan. Tästä myöhemmin lisää. :)